maanantai 10. marraskuuta 2014

Kansallinen tulorekisteri tekeillä

Kuvakaappaus: VM OECD-seminaari
(kuva: Sako-projekti, Kotipelto 2012)
Kansallisen tulorekisterin rakentaminen alkoi virallisesti marraskuun ensimmäisenä päivänä AD2014. Alkusanat lienevät pian parin vuoden takaa, tammikuulta 2013.

Verohallinto luovutti tietojen hankinta -prosessinomistajan hankepäälliköksi ministeriöön. Kuukausien valmistelun tuloksena nimeämispyyntö työryhmiin (VM 055:00/2014) saapui "jakelussa mainituille tahoille".

Mammuttihanke on asiakirjassa pilkottu neljään alaprojektiin:

- Toiminnallisuus ja liittymät
- Tulokoodisto ja sanasto
- Lainsäädäntö
- Teknologia, palvelut ja arkkitehtuuri

Torstaina vuosia puurtaneet palkkakoodisto-aktiivit istuivat alas ratkaistakseen, mikä kulma (käytännössä asiakirja) tähänastisesta työstä otetaan tulokoodistotyön pohjaksi.

Vuosien työllä hyvä pohja

RTE-ohjelmassa listasimme aluksi exceliin palkanlaskentaohjelmistoissa yleisesti esiintyneitä tietoja ja keräsimme tiedontarvitsijat samaan pöytään.

SADe-ohjelman Palkkahallinnon yhteentoimivuus -työssä määrittelimme kerätyt käsitteet ja yhteensovitimme eri lainsäädäntöjen määritelmiä. Käsitteitä on lisätty ja päällekkäisyyksiä karsittu. Työtä on tehty keskustellen kasvokkain ja Yammerissa, ja tulokset TSK:n asiantuntija on kirjannut wordiin käsiteluetteloksi ja -kaavioiksi.

Lisäksi ryhmittelimme Taloushallintoliiton ja verottajan kesken listatut käsitteet toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi.

Avoimuus ja yhteistyö on voimaa

Yhtenäistämistä riittää, jos nykyinen vuosi-ilmoitusmenettely mielitään purkaa vaivattomaksi, palkanlaskennan taustalla automaattisesti toimivaksi tiedonkeruuksi.

Hare ei hanketta vielä esittele. Viestinnän vuoro tullee hankesuunnitelman edetessä.
Ajattelin kuitenkin kertoa jo tämän verran :)
- terveisin hankkeeseen osoitettu virkamies


Sanasto kertauksen vuoksi:

Tulorekisteri: Viralliselta nimeltään Kansallinen tulorekisteri (asettamislyhenteeltään Katre). RTE-työssä ja Sitran seminaareissa aiemmin ansiorekisteri, kyse samasta asiasta.

Tulokoodisto: RTE-työssä aiemmin palkkakoodisto. Tulokoodisto tulee sisältämään palkanlaskennan erien lisäksi muitakin tuloja, kuten mm. eläkkeet ja etuudet.


2 kommenttia:

  1. Dokumentoin Kansallinen tulorekisteri -seminaarin helmikuussa toiseen blogiini: Kalevalanpäivänä kansalliseen tulorekisteriin

    VastaaPoista
  2. Hurraa! Ja tämän pohjalta/päälle voidaan varmaan rakentaa yhtä ja toista muutakin, mistä tulee lisää hyötyä yrittäjälle.

    VastaaPoista