torstai 31. tammikuuta 2013

Paluu päiväjärjestykseen

Lienee liian varhaista mennä vannomaan, mutta vainu sanoo (vai sydän toivoo), että vuoden 2013 askelmerkit saataisiin 17.1. julkaistusta ICT-2015-työryhmän kasvuohjelmasta. Yhtenä otsikkona ohjelmassa on nimittäin Julkinen sektori kilpailukyvyn tukena.

Sen sijaan että julkishallinto bunkkeroituu hoitamaan perustehtävänsä omissa siiloissaan, on aika tehdä muutokset, joilla viranomaisvelvoitteista vihdoin saataisiin mahdollisimman vaivattomia, huomaamattomia - automaattisia. Tekniikka meillä totisesti pitäisi olla!

Ainaista byrokratiaa suitsitaan ja yhtenäisen helppoja palvelupolkuja yli siilorajojen on rakennettu jo 3 vuotta SADe-ohjelmassa. Tänä vuonna pitäisi alkaa näkyä tulosta - oikeiden yrittäjien avustuksella!

Vielä onkin kirittävää, sillä tänään Tilastokeskuksen etusivulta löytyy tieto, että julkishallinnon ylläpito nieli vuonna 2011 peräti 55 % BKT:sta. Olkoonkin, että tiedote iloitsee otsikolla "Julkisten menojen suhde pieneni", vähennys oli silti vaivaiset 0,8 %-yksikköä. Tässä taloudellisessa tilanteessa (aina?) puolet on liikaa.

Kirjoitin KIDE-ohjelman tilaamaan blogiin virkamieskunnan panoksesta tuottavuustalkoissa, niistä mahdollisuuksista joita kolmannen vuosituhannen tietotekniikka jo tarjottimella tuo tykö. Voikin sanoa, että Verohallinto on mukana omalla ohjelmistouudistuksellaan. Muutosta ohjataan kokonaisarkkitehtuurin menettelyin, joten vaikka hanke on mittava, olen toiveikas.

Palaankin tästä tietovarastojen syövereihin: määrittelemään yhteisiä tietoja, jotta niiden avulla saataisiin automatiikkaa ja entistä parempaa yhteentoimivuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti