maanantai 9. huhtikuuta 2012

Verovaroilla hyvinvointia kaikille - kestävästi?

Hyvinvointiyhteiskuntaan uskotaan vielä, kertoo YLE. Veronmaksu on kunnon kansalaisuuden mittari, tutki Vaasan yliopisto.

Maksan veroja, jos muutkin maksavat ja ne käytetään vastuullisesti, vastaavat veronmaksajat asiakaskyselyissä.

OECD heitti "yllättäen" 9 mrd euron maksusäkin niskaamme. Sailas puhui kehysriihen alla 5 mrd euron lisälastista.

EU:n jäsenenä Suomi kantaa vastuuta myös vastuuttomampien maiden taloudesta: 2,2 mrd on lähdössä Kreikkaan.

Kotomaan kuormankantajista osa siirtyy eläkkeelle. Ahneimmat (?) sijoittavat jo häikäilemättä harmaan talouden puolelle.

Yhtälö on sen suuntainen, että julkishallinto ei voi enää toimia löperösti, ei asiakaspalvelijana eikä varsinkaan valvojana. On aika kääntyä hakemaan apua todellisista tuottavuushyödyistä eli otettava oikea tiikerinloikka. Näpertelyyn ole varaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti