maanantai 13. huhtikuuta 2015

Paikallaanpolkijan syndrooma

Julkishallinnon kestävyysvaje on mantra, jonka käyttö taitaa kiihtyä vielä yhden vaaliviikon ajan. Mikä neuvoksi kun rahat eivät riitä? Juustohöylän sijaan käteen on otettava järki.

Vuosikymmenten ajan on odotettu sitä suurta tietoteknistä ratkaisua, joka rakentaisi sillan yli mahdottomuuksien virran. Nyt se taas tulee: palveluväylä!

Sain kutsun paneelikeskusteluun digitaalisten palvelujen kehittämisestä. Arvaan toistavani itseäni, ennen kuin merkittävät hankkeet saadaan lentoon sillä intensiteetillä kuin pitäisi. 

Muutama vuosi sitten haaveilin tiikerinloikasta. Vuosi sitten käynnistysluvan sai tulorekisteri. Tällä toimintaympäristön muutosvauhdilla se joutuu ennen ensimmäistä vuottaan 2019 hyppäämään kuin tiikeri. Jos robotisaatio etenee nopeammin kuin tulorekisterin määrittely, voi olla ettei rekisteriin riitä kerättäväksi tuloja, ainakaan ansiosellaisia.

Miksi muutos on niin hidas?

Ihmismieli kavahtaa tuntematonta, ja julkishallinto turvaa mieluummin olevaista kuin alkaa luoda tyhjästä uutta. Mitä monimutkaisemmista ja useamman osapuolen yhteisistä asioista on kyse, sen vaikeampaa on löytää yhteistä säveltä. Tulorekisterin rakentajia taitaa olla jo lähtökuopissaan kolmisenkymmentä..

Suuria voittoja ei saavuteta pienkehittämisellä. Sitruuna on puristettu tyhjiin. Kolumbuksen uudet mantereet löytyvät yhdistelemällä ennakkoluulottomasti vanhaa yhteisten asiakkaiden tarpeiden äärellä. 

Tuo onkin ollut verottajan vahvuus - tähän asti. Helpot voitot vain on jo lunastettu. Seuraavaan jackpotiin vaaditaan verta, hikeä ja kyyneliä. Veikkaan. 

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...