lauantai 5. lokakuuta 2013

Muutoksen tuulet tavoittavat myös asiantuntijan

iPhonen App-valikoima on
oiva esimerkki työkaluista.
Eilen seurasin aamupäivän virkatoimieni lomassa webcastin välityksellä VM:n palveluväyläseminaaria. Kuuntelin mm. mitä pääjohtajamme kertoi palveluväylään liittyvistä odotuksista ja Viron kanssa käynnistetystä pilotista.

Chattasin vaikutelmia puheista Vyvillä kahden kollegani kanssa, ja postasin webcast-sivulla olevalla lomakkeella tilaisuuteen myös ns. yleisökysymyksen. Kiinnostavimmat aiheet ja linkin webcastiin jaoin tuoreeltaan sisäisessä Yammerissa.

Etukäteen kaksi FB-ystävää kyseli osallistumisaikeistani. Toinen kertoi Yammerissa jälkikäteen, että verkkoyhteydet tilaisuudessa olivat sen verran heikot, että "liverapoilu" ei kerrassaan onnistunut (lue liverapoilusta Tuija Aallon blogissa).

Viikolla omassa yksikköpalaverissa kuulin suureksi ilokseni esityksen, kuinka asiantuntijat ovat valjastaneet verkostonsa yhteisöllisemmäksi työvälineeksi Sharepointin.

Suurena tavoitteena on siirtää keskustelu pois sähköposteista yhteiselle alustalle. Myös kulloinkin yhdessä työstettävän dokumentin versionhallinta on huomattu haastavaksi. Ovat siis tähyämässä yhteiskirjoittamiseen..!?

Olen vuosien varrella blogannut avoimuudesta, muutoksesta ja sosiaalisesta mediasta. Olen oppinut osaajilta Suomessa ja ulkona. Uusi aika on koittamassa nyt myös julkishallinnossa!

Olennaista asiantuntijaorganisaatioissa on mieltää, että työmme, olipa uuden menettelyn tai ohjeen työstämistä, on enemmän ja vähemmän pelkästään keskustelua! Se on eri näkökulmien punnitsemista ja yhteisen käsityksen luomista yhdessä, mahdollisimman suuren viisauden äärellä. Tulos konkretisoituu sitten aikanaan pykäliksi, ohjeiksi ja vaikkapa tiedonkeruuksi; nettisivuiksi ja asiointipalveluiksi.

Työkalut tukevat - tai sitten eivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti