torstai 31. tammikuuta 2013

Paluu päiväjärjestykseen

Lienee liian varhaista mennä vannomaan, mutta vainu sanoo (vai sydän toivoo), että vuoden 2013 askelmerkit saataisiin 17.1. julkaistusta ICT-2015-työryhmän kasvuohjelmasta. Yhtenä otsikkona ohjelmassa on nimittäin Julkinen sektori kilpailukyvyn tukena.

Sen sijaan että julkishallinto bunkkeroituu hoitamaan perustehtävänsä omissa siiloissaan, on aika tehdä muutokset, joilla viranomaisvelvoitteista vihdoin saataisiin mahdollisimman vaivattomia, huomaamattomia - automaattisia. Tekniikka meillä totisesti pitäisi olla!

Ainaista byrokratiaa suitsitaan ja yhtenäisen helppoja palvelupolkuja yli siilorajojen on rakennettu jo 3 vuotta SADe-ohjelmassa. Tänä vuonna pitäisi alkaa näkyä tulosta - oikeiden yrittäjien avustuksella!

Vielä onkin kirittävää, sillä tänään Tilastokeskuksen etusivulta löytyy tieto, että julkishallinnon ylläpito nieli vuonna 2011 peräti 55 % BKT:sta. Olkoonkin, että tiedote iloitsee otsikolla "Julkisten menojen suhde pieneni", vähennys oli silti vaivaiset 0,8 %-yksikköä. Tässä taloudellisessa tilanteessa (aina?) puolet on liikaa.

Kirjoitin KIDE-ohjelman tilaamaan blogiin virkamieskunnan panoksesta tuottavuustalkoissa, niistä mahdollisuuksista joita kolmannen vuosituhannen tietotekniikka jo tarjottimella tuo tykö. Voikin sanoa, että Verohallinto on mukana omalla ohjelmistouudistuksellaan. Muutosta ohjataan kokonaisarkkitehtuurin menettelyin, joten vaikka hanke on mittava, olen toiveikas.

Palaankin tästä tietovarastojen syövereihin: määrittelemään yhteisiä tietoja, jotta niiden avulla saataisiin automatiikkaa ja entistä parempaa yhteentoimivuutta.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti

Hassua, miten ympäristön vaihdos saa näkökulmaankin aivan uutta haastetta. Varoitus: puhun seuraavaksi jonniimoista politiikkaa :)

Olen kekkoslais-brezhneviläisen ajan kasvatti. Minulle Neuvostoliitto oli tyranni ja vapaus asui Jenkeissä.

Kirja Museo de la Revolutionin kaupassa
Vaarit kieltäytyivät kertomasta sodan kauheuksista. Historiasta löysin niin Mainilan laukaukset kuin Ribbentrop-sopimuksenkin. Lapsuuteni illallispöydässä aikuiset juttelivat noottikriisistä ja Unkarin kansannoususta, Tshekkoslovakian miehityksestä ja oloista Virossa.

Yliopistolla uransa tehnyt täti kertoi Itäblokin tuttaviensa kautta "sen toisen näkökulman" Suomen asioihin.

Liekö lopulta ihme, jos tässä huolen varjossa vapaus löytyy aina lännestä ja toista supervaltaa ihannoidaan puolisokeasti?

Muistan Kuuban kohdalla ihmetelleeni, miksi neukut? Mikä ihme saa vapaaehtoisesti kääntymään moisen diktatuurin puoleen?

Kuubasta katsottuna asetelma kääntyykin lähihistoriassa päälaelleen. Jenkit olivat se "the bad guy". Se käytti nukkepresidenttejä hyväkseen ja piti Havannaa omana "takapihanaan", jolla laittomuudet saivat vapaasti rehottaa. Oma mies Batista viis veisasi kansan oloista. Vuonna 1950 maailmanpankki raportoi, että peräti 60 % kuubalaisista oli aliravittuja. Samaan aikaan Havanna tulvi dollarimiljonäärejä.

Niinpä kansan miesten ja naisten oli toimittava. Vallankumouksen satona vuokratasoa laskettiin, palkkatasoa nostettiin ja maanomistusta tasattiin rajoittamalla tilakoko 390 hehtaariin. Omistusrajoitukset koskivat vallankin amerikkalaisomistajia. Kun lopulta vielä kaikki yritys- ja tuotantotoiminta kansallistettiin, oli loukkaus luonnollisesti ylitsepääsemätön. Seurasi kauppasaarto.

Oma oppituntini: Valtapeliä pelataan aina kahden välillä. Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Jos on pakko vastustaa yhtä, tukijoukoissa on jäljellä enää vain se toinen..

Ps. Kauppasaarto on muuten voimassa edelleen, yli 50 vuotta. Juuri joulun seutuvillaYhdysvallat langetti jättisakot kahdelle globaalille pankille, jotka olivat harjoittaneet kauppasaarron kieltämiä taloudellisia toimia Kuuban kanssa.

Ai niin, ja onhan ihan selvää, että nämä Kuuban innoittamat pohdintani ovat täysin yksityisajatteluani, niitä ei voi mitenkään liittää työnantajani tai Suomen valtion kantaan.

torstai 17. tammikuuta 2013

Imperialismista ja vallankumouksista

Olimme vasta kauhistelleet Kuuban vallankumousta selittäneitä imperialistisia juonen käänteitä, kun uusi tuttavamme pankkiautomaattijonossa jo löi lisää löylyä kiukaalle.

Ei riittänyt etelän puoleisen Karibian saaren sokeri ja tupakka tähtien ja raitojen liittovaltiolle, lisää rikkauksia piti hamuta. Tällä kertaa katse käännettiin pohjoiseen! Lienenkö nukkunut tämän historian tunnin kokonaan, mutta Kanadan valloitusta en muista lainkaan.

Andrew Jacksonin päätöksellä, kertoi tuttavamme Mark, joukot lähetettiin turkisten perään pohjoiseen. Jo siitä kuulijan leuka loksahti, mutta tarinan jatko taitaa opettaa, miksi sorrosta väistämättä seuraa vallankumous.

Reippaat ja uutta pelkäämättömät uudisraivaajat asettuivat nykyisen Toronton seudulle. Ottivat maan omakseen, hankkivat elantonsa ja rakensivat hyvinvointia. Ja sitten, yhtäkkiä jostain kumman syystä paikalle lähetettiin 25 000 sotilaan joukko, joka tuhosi ja poltti koko paikan, kaiken.

Siinä kohtaa isänmaa menetti patrioottinsa. "Heck, we're on your side! We are Canadians now", puhisivat nuo petetyt kansalaiset.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Jonojen tuomaa

Täällä kaikkea jonotetaan. Pankkiin: itse saliin sekä automaatille. Jonot kerääntyvät kadulle.

Tulijan kuuluu kysyä paikkaansa: "Ultima?" ja hänelle osoitetaan jonon pää. Aikaa kuluu. En edes oikein saanut selville mihin se kuluu, mutta jonossa vierähtää tovi jos toinenkin.

Ei se mitään, sillä oma tavoitteeni tällä reissulla olikin päästä kiireestä eroon. Rakas puolisoni on paras opas: jo hänen kävelytapansa rauhoittaa. Joka aamu singahdan huoneen ovelta kohti aamiaista omaan tikittävään tahtiini, jonka sitten tasoitan hänen - ja koko Havannan! - tyyliin.

Ensimmäisellä jonotuksellamme pankkiautomaatille tutustuimme kokeneeseen Kuuban kävijään Kanadasta. Hän kertoili kokemuksiaan pankeista ja kahvista (ja omista sukujuuristaan Ruotsissa!). Aikamme turinoituamme olikin aivan tuota pikaa jo meidän vuoromme.


tiistai 15. tammikuuta 2013

Amerikanrautoja ja ripaus kauppahistoriaa

Ensikuvat kadulta ovat täynnä niitä kuuluja amerikanrautoja - ja petrolin hajuisia savupilviä.

Osa kaunottarista on viimeisen päälle puunattuja, osa lommoisia ja maaliaan menettäneitä. Toisilla ilmeisesti on ollut varaa ylläpitää ainokaistaan.

Autokanta on ajalta ennen vallankumousta (Viva la revolucion! eli 1959). Koneiden lahottua korvaavat osat jäivät USA:n kauppasaarron taakse. Tarina kertoo, että osassa louskuttaa Ladan moottori.

Itäinen kauppakumppani tarjosi tilalle omia ajokkejaan, ja niinpä ladoissa ja mosseissa löytyy. Mutta kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto hajosi, menetti Kuuba liittolaisensa ja kauppakumppaninsa.

Nuo uutiset muistan itsekin: sähköä ja vettä ei ollut ja ruokaakin oli säännösteltävä. Puoli miljoonaa valtion virkamiestä sai lopputilin - kommunistinen unelma oli menettänyt siipensä. Raul Fidelin veli Castro avasi sittemmin ovea yksityisyrittäjyyteen.

Ensimmäinen mercadomme tarjosi jo ostettavaa. Eikun jonoon ja pyytämään kauppiaalta - kuten konsaan itänaapurissa ennen vanhaan?





maanantai 14. tammikuuta 2013

Kolonialismin ja vallankumouksen historiaa

Loppiainen karibialaisessa auringossa leppeän tuulen hyväillessä meren rannalla, mmm!

Hyvä päivä palata lukien historiaan, kun edellispäivinä nähty ja opittu jäi kummittelemaan. Guantanamera, tuo kuuluisa laulu kertoo nimittäin tarinan guantanamolaisesta tytöstä. Sama paikka kuin pahamaineisella vankilalla..?

Miten on mahdollista että castrolainen ehdottomuus olisi luopunut veli venäläisen tarjoamista ydinaseista, mutta jättänyt takapihalleen arkkivihollisensa sotilastukikohdan?

Eyewitness Travel on siitä mainio opus että se valottaa matkakohdetta monelta kulmalta, siispä historia esiin.

1902, kun Kuuban piti vihdoin saada taistelemansa itsenäisyys, rauhankirjoituspöytään hyökkäsikin espanjalaisten pariksi setä Samuli. Kuuban itsenäistymisestä huolimatta USA:lle piti turvata maassa yhtä ja toista. Listalla oli niin taloudellista kuin sotilaallistakin vaatimusta. Yksi oli Guantanamon tukikohta.

Jenkit vaativat ja saivat Guantanamon 2 000 taalan vuosivuokralla 99 vuodeksi itselleen. Homman taustalta löytyy siis sopimus eikä vanhuuden höperyyttään otteensa menettänyt valtionpäämies.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Viva la Musica!

Loppiaisaaton ohjelmaksi sopi kuin nenä päähän paikallinen musiikki. Heti tuloiltana silmään pistänyt ynnä taatusti uteliaisuutemme herättänyt mainos "Sabado: La Buena Vista Social Club, Groupo Compay Segundo" oli illalliskonsertti Salon 1930 -salissa. Oven päällä tervetuloa toivotti itse Compay Segundo.

Tuttuakin tutumpia säveliä ilmiömäisellä taituruudella ja kyvyllä ottaa yleisönsä.

Muutenkin musiikki on kuulunut joka ainoaan päivään. Aamusta iltaan hotellin takana olevalla kaariholvien terassilla kiertelevät triot tarjoavat hetken musiikki-ilottelun lisäksi auliisti myös omia cd-levyjään. Tavanomaista näyttää olevan kiittää muutamalla CUCilla eli peso convertiblella.



lauantai 12. tammikuuta 2013

Hotel Nacional de Cuba päivänvalossa


Päivänvalo paljasti, millaiseen paratiisiin linnuntie oli tuonut. Suomen sohjon sijaan tulijaa tervehti silmän kantamattomiin aava, rannaton meri.

Hotelli itsessään on täynnä historiaa. Filmitähtien sun muitten sijaan enemmän kiinnosti maailman politiikan mennyt ja sen läsnäolo täällä.

Kuuban ohjuskriisi Sikojenlahdella oli tekeillä aivan täällä. Vain 50 vuotta aiemmin Che ja Castron veljekset pitivät tukikohtana juuri tätä hotellia. Saimme esittelyn bunkkereista ja miltä silloin 23-vuotiaasta hotellin työntekijästä oli tuntunut.

Juuri tältä mäeltä käännettiin neljä tykkiä kohti pohjoista. Maailma pidätti henkeään..Minä en ollut edes syntynyt vielä.







perjantai 11. tammikuuta 2013

Pitkä matka.. Havannaan

Lento Euroopan toiselta laidalta Karibian meren ääreen. Erilaiset sijaintimme maapallolla konkretisoituivat kouriin tuntuvasti Pariisissa.

Charles de Gaullen kentällä kaukaa pohjolasta tulijat ohjataan kauimmaiselle portille. Päivän toisen turvatarkastuksen jälkeen tie vei lentokentän toiseen ääreen. Sieltä näet lähetetään matkaan Euroopasta ulos haluavat. Porteilla ovat rinnan niin Havanna, Tokio kuin Yhdysvallatkin.

Juuri kun aurinko oli laskemassa, saavuimme Kuuban ylle. Ulos Havannan pimeään iltaan. Mikä lämpö! Mikä on tuo voimakas sirinä, kaskaat?

Pitkän päivän päätti iltapala vuodelta 1930 olevien holvikaarten suojissa.

Uuden vuoteni 2013 aloittaa lomamatka Havannassa. Tarkoitus: rentoutua ja hidastaa tahtia, nauttia auringosta ja musiikista - olla vaan. Ennakkosuunnitelmista poiketen kirjailen sittenkin löytöjä täältä, wifin niin salliessa :). Kuvat eivät asetu mobiilissa kuten tahtoisin.. No, tämä lie sitä reissuelämää!





ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...