torstai 29. marraskuuta 2012

Ostolaskuja, tietokantoja ja tietoarkkitehtuuria


Tänään ohjelmassa oli tietoarkkitehtuuria. Kotona odotti paketti Amazonilta. Yritin yhdistellä tullierittelyn summia ostolaskun riveihin. Tietoarkkitehtuuri kuulostaa kovin juhlalliselta, mutta pohjimmiltaan siinä on kyse perusasioista.

Tietoarkkitehtuuri on "näkökulma, joka kuvaa informaation rakenteistamista, organisointia ja luokittelua, välitystä. Arkkitehtuurissa tarkastellaan - - tietojen välisiä suhteita, informaatioarvoketjuja, tietojen rakenteita sekä informaation organisointia ja hallintaa. Tarkoituksena on luoda - - yhteinen näkemys keskeisestä tietopääomasta ja helpottaa informaation löytämistä, välittämistä ja hallintaa." (JHS 171)

Amazonin laskussani oli sarakkeina veroton hinta, alv ja kuluttajahinta yhteensä. Tullimaailmassa tuotteet muodostavat luokkia. Siksi summien täsmäyttäminen vei hetken, asiat oli yhdistelty eri tavalla.

Oma tietomalliajatteluni perustuu ensimmäiseen oikeaan virkaani. Yliopiston laitoksen sihteerinä tehtäväni oli laatia laitoksen professorille talousseuranta.

Rahan lähteinä olivat valtion momenttirahoitus ja maksullinen palvelutoiminta. Rahan käyttökohteita olivat kirjanpidon luokat, laitoksella eritoten kirjallisuus, laboratoriotarvikkeet, pesulapalvelut jne. Polttavin tarve oli pysyä ajan tasalla määrärahaseurannassa.

Sain tehtäväksi mennä Akateemiseen, ostaa ohjelman ja suunnitella toivotunlainen talousraportointi. "Tutustu näihin kolmeen ohjelmaan ja valitse sitten niistä mieluisin", kuului toimeksianto. Viikonlopuksi vein kotiin ohjelman, työ-Macintoshini ja malliksi pienen pinon erilaisia laskuja. Vuosi oli 1989.

Borlandhan oli tietokantaohjelma, tunnistan nyt. Minä kaivoin laskuista erilaisia luokkia, joiden suhteen tarvittiin raportointinäkymiä ja jäsentelin tiedoista tauluja.

Listasin laskuttajat ja luokittelin ostokohteet ensin kirjanpidon momenteille, sitten tarkensin luokittelua vielä vaaditulle tarkkuustasolle. Yksi kiinnekohta oli rahanlähde, joista jompaan kumpaan kaikki laskut aina kuuluivat.

Jotain hyvin samanlaista on työssäni nyt.

Tuolta ajalta on peruja intuitiivinen vastustukseni aina kun joku väittää, ettei jostain tekemisestä millään saada haluamaani raporttia. Tiedän että saa!

Raportoinnin perusteita tässä jälleen rakennetaan.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Silmät avuksi työntekoon

Virkamiehet ovat saamassa nettikamerat. VYVI eli Valtion Yhteinen VIestintäratkaisu siirtää meidätkin nykyaikaan. Mitä nyt ehkä kymmenkunta vuotta jäljessä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Taannoinen murkkuikäisten kilpavarustelu oli minusta liioittelua. Muistatko kun nettikamerat tulivat joka pc:n ylälaitaan? iPhonen Facetime kuulosti hyvältä etäyhteyden pitoon, mutta enpä itse ole sittenkään kovin montaa Facetime-puhelua soittanut tai vielä vastaanottanutkaan.

Kyse on muutoksesta käyttötavoissa. Kuluttaja ei vielä tajua käsissään olevan ratkaisun tuomaa hyötyä, ei vielä tiedä sitä tarvitsevansa.

Etäetsintää kameran avulla

Tänään autoin miestäni matkoilla löytämään oikean asiakirjan. Puhelu tuli yllättäen, niin kuin ne aina tulevat. Sukulainen soitti, että nyt pitää uusia sopimus X. Argh, miten moinen etsintä hoidetaan etänä? Sitten välähti. Ei kun Facetime päälle ja minä etäsilmin mukaan etsintään. Eikä aikaakaan, niin oikea paperi löytyi. 

Palatakseni tuohon VYVIin, nuorisoesimerkin jäljiltä epäily voisi kuulua, miksi minä haluaisin kollegaani silmiin tuijotella. Mitä lisäarvoa siitä muka syntyisi?

Yhteisen työpöydän ääreen 

Omat kokemukseni tähän asti ovat silti löytämisen riemua täynnä (ei nyt niinkään kollegan silmistä vaan) Isoin juttu on pystyä katselemaan yhteisesti työstettävää tai katselmoitavaa asiakirjaa yhtä aikaa.

Kunpa vielä voisi yhdessä työstää sitä! Nyt on keksittävä kiertoteitä. Niinpä nappasin kameran "yläritsiltä" ja zoomasin sen valkotaululle tekemääni kaavioon. Toiset saivat heti kiinni, mitä tarkoitin. Toisessa päässä tehty versio taas tuotiin paperilla kameran eteen ja sain katsella sitä omalta ruudultani.

En siis antaisi kameraa enää pois! Kyllä virkamieskin siis keksii, kun vain on jotain, millä kokeilla :)

Video korvaa matkustamisen?

Hyviin tapoihin tottuminen nostaa nopeasti myös odotuksia. Nyt kun tilannepalaverit saavat kestää enää vain tunnin, vaatimus videoyhteydestä on nopeasti arkea. Viime viikolla minulla oli yksi sellainen, johon ei ollutkaan mahdollista osallistua videoitse (uusiosana?).

Matkat mukaan lukien olin tunnin palaverin vuoksi poissa työpöytäni ääreltä tunnin ja 46 minuuttia.. Grr!

Paluumatkalla oli pakko päättää kytkeä kiireen ja menetetyn työajan tuoma kirvely pois päältä. Nautiskelin sitten vain ajankohtaan nähden epätavallisen lämpimästä syysilmasta. Arvonsa silläkin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Arjen viidakossa on osattava kuin Indiana Jones


Jos seinälläni olisi aito Edelfelt ja olisin muuttamassa vaikka Pariisiin, tarvitsisin yli 50-vuotiaan kulttuuriesineeni maastavientiin luvan, kirjoitti Hesari. Oho. Taatusti en moista arvaisi itse.

Olen mukana SADe-ohjelman hankkeissa. Tunnen suunnilleen nekin "palvelusiilot", jotka eivät suoraan kuulu yrittämisen tai työnantajuuden aihepiiriin. Silti en arvaisi, minkä viraston puoleen kääntyä tätä lupaa hakemaan.
  • Tulli toimii maahantuonnissa, ehkä viennissäkin? 
  • Ulkoministeriö? ..voi se olla. 
  • Entä sama paikka kuin passeilla: Poliisi! (Vaiko vallan sisäministeriö?)
  • Joku muu? Jutun luettuani - museovirasto??
Jokunen vuosi sitten uutisoitiin, että hätäkeskukset ruuhkautuvat turhilla puheluilla, kun uusavuttomat kyselevät ainoassa tietämässään numerossa, mitä sattuu. Esimerkiksi, onko muusi pilalla jos yksi perunoista on huono.

Hesari uutisoi tänään myös netinkäyttötaidoista, tai pikemminkin niiden puutteesta. Huolena oli, että jos et osaa etsiä tietoa, olet vaarassa syrjäytyä työmarkkinoilta. Juttu päättyi tilastotietoon, jonka mukaan Suomessa on 25 000 iältään 45-54-vuotiasta, jotka eivät ole käyttäneet nettiä. (Muutoinhan suomalaisten netin käyttö on Euroopan kärkeä.)

Vienpä sinut aasinsilloille 

Valtiovarainministeriön sivulla SADe-ohjelmaan on lisätty sekä etäpalvelut että kansalaisen yleisneuvontapalvelu. Edellisten uutisten jälkeen voi ymmärtää vähän paremmin, miksi: demokratian on tarjottava asiointimahdollisuus taspuolisesti kaikelle kansalle.

Ollaankohan nyt huolissaan niistä, jotka eivät itse pääse nettiin mutta joiden ulottuvilta virastot sulkevat ovensa (vähäisen käytön vuoksi)?

Mitä ikinä palvelua järjestetäänkin, 25 000 kansalaista on pelottavan pieni kohdeyleisö uusien palvelujen luomiselle. Kukaan kun ei taatusti edes tiedä, miten he ovat jakautuneet Suomenniemen kaikkiin 336 kuntaan.

Oman äskettäisen Kirjasto10:n tiloissa tapahtuneen netinkäyttö-kokemukseni jälkeen olen vielä enemmän ymmälläni.

Pitääkö aina pitää keksiä jotain uutta, 
ennen kuin asioita voi parantaa? 

Emmekö hyödyntäisi valmiina olevaa ja hyvin toimivaa kirjastojen verkostoa? Eivätkö silloin tietokoneettomatkin veronsa maksaneet kansalaiset pääsisi nettiin, apunaan vieläpä tiedon etsinnän ammattilaiset?

Kokemustakin moisesta on! Arjen tietoyhteiskuntaohjelmahan pystytti jo vuonna 2005 Suomi verkossa -kampanjan kirjastoissa. Siellä kansalle esiteltiin kaikki (silloin olemassa ollut) kansalaispalvelujen tarjonta verkossa.

Vanhan virkamiehen toive olisi, että kerrankin vietäisiin asiat valmiiksi arjen tekemiseksi asti. Onko ihan pakko keksiä keskeneräisen tilalle taas uusi ismi? (Ellei siten tyydytetä tarvetta luoda ikioma hiekkalaatikko taas uusille johtajille..?)

Loppuvarauma tällä kertaa:

Anteeksi kirjastotoimi, jos ideoin työtä, joka ei kuuluisi lainkaan teille! Pahoitteluni SADe-kollegat, jos kiskon ikävästi räsymattoa altanne. En kirjoita niinkään virkamiehenä vaan kestävyysvajeesta huolestuneena veronmaksajana, joka toivoisi julkishallinnon tekevän viisaasti vaikuttavia päätöksiä.

torstai 15. marraskuuta 2012

Ilta ilman wifiä

Tuli tarjous omalta puhelinoperaattorilta: Mitäs liikoja maksat internet-liittymästäsi? Minä moisiin ehtisi paneutua, vaan onneksi isäntä jouti. Ei ihan mennyt tälläkään kertaa kuin Strömsössä.

Tarjous lupasi 50 megaa tarjoushintaan 9,90 eka vuosi, seuraava taisi olla 24,90. Hyvä koukku, vahvistin, mutta sama nopeushan meillä on nytkin. Vaan eipä ollutkaan, olivat jossain vaiheessa tipauttaneet nopeuden neljännekseen.

(En muistanut tapausta, jos kohta en mitään moittinutkaan, tuolla nopeudella.. ei kovin häävi asiakas?)

Seuraava hauskuus olikin minun nimissäni olevan sopimuksen käpälöinti. Sen verran jouduin asialle, että puhelimitse oli annettava valtakirja: ukkokulta saa asian hoitaa. "Vaikka päättää sopimuksen?" kysyi kauppias. "Vaikka.." hämmästelin kysymystä.

Asiakasuskollisuus ei merkitse tällä alalla, voitot tehdään ilmeisesti aina uusilla asiakkailla. Mieheni vilautti saamaamme tarjousta neuvottelupöytään ja kysyi josko olisi jotain nykyistä parempaa tarjota, vanhalle asiakkaalle, ei sentään tarvitsisi katkaista suhdetta.

"Ei kyllä ole mitään", tuumasi kauppias toisessa päässä: "Päätetäänkö sitten sopimus tähän?" Mikäs siinä sitten, meinasi mieheni ja jatkoi matkaansa uudelle operaattorille.

Vaan niin vain ollaan tänään ilman wifiä.

Tekstiviesti uudelta operaattorilta kuittasi hyvissä ajoin päivällä, että valokuidun laskuttaja oli käyty kytkemässä uudeksi. Illan kähmeessä surffaajan selain ajautuu aina uudelleen vanhan operaattorin rekisteröitymissivulle. Helposti kävisi paluu takaisin kanta-asiakkaiden laumaan..

Uusi operaattori sen sijaan joutui iltakuudelta kuittaamaan, että seuraavaan päivään menee ennen kuin virhetila saadaan korjattua. (Vähän jäi olo, että virhe tietenkin on muualla kuin heidän toimittamassaan palvelussa.. Selvähän se.)

Illan surffailut tarjosi iPhonen yhteyspiste.

torstai 8. marraskuuta 2012

SADe goes AVOIN everything!


Tänään SADe-ohjelman seminaarissa on teemana avoimuus, ilmassa tekemisen meininki. Kun avoimuuden edelläkävijät (Tuija Aalto, Petri Kola, Ville Meloni) sparraavat virastojen virkamiehiä (Timo Valli, Marjukka Saarijärvi, Anne Simanainen-Kauhanen) on lupa odottaa sitä kipeästi kaivattua tiikerinloikkaa!

Syyskuisen Open Knowledge Festival -viikon keskeisin anti omaan ajatteluun oli tiedon avaamisen kautta syntyvät mahdollisuudet. (Psst, rohkaisen klikkaamaan OKF-viikon aiheisiin!) Tiedolla avataan myös hallintoa ja sen siilojen päätöksentekoa. Oma näkökulmani on jo pitkään ollut siilojen yhteentoimivuus.

Sadettelua-blogissa Hovin Ari jo viritteli yhtä näkökulmaa. Kaikkinaisen raportoinnin edellytys on tiedon saatavuus. Yhtenä osatekijänä on myös tiedon löydettävyys. Meillä hiljan avatut/julkaistut yhteisöjen verotustiedot puuttuvat vielä avoimen datan katalogeista. Päätöstä odotellaan.

Verotietojen jokavuotisen tirkistelyn tiimellyksessä Uutisvahti bloggasi mm. näin:
Olisi hyvin hyvin mielenkiintoista katsoa, mitä maksaa esimerkiksi verojen kerääminen. Verohallituksen voisi kokonaan hajottaa, kun laskutus menisi suoraan valtiovarainministeriöstä.
Minusta organisoituminen ei itsessään ole tärkeää. Toiminta ja sen tuloksellisuus/vaikuttavuus on. Maailmalla on malleja, joissa ministeriö hoitaa "verolaskutuksen", meillä sen tekee verohallinto. Joka tapauksessa työ tehdään tiedolla - ja siinä on vielä paljon tehostettavaa.

Let's go!

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...