torstai 28. huhtikuuta 2011

Inspiraatiota etsimässä

Mikä neuvoksi, kun ei synny "pinksausta"? Ei, vaikka työpaikalla ei vielä ole ketään eli työrauha on turvattu. Ei vaikka tekemättömien lista on tyhjennetty (ainakin päällisin puolin).

Ajatusraivaamossani vain käy vielä kova sutina. Käytävillä suhisee, laatikot lentelevät hyllystä toiseen, laputan vielä viimeisiä ajatuksia oikeisiin lokeroihin jotta saan ympärilleni tilan luoda jotain uutta.

On kai alistuttava ja ajateltava keskeneräiset jaloista pyörimästä.
  • Jos prosessi toimisi näin ja roolit olisivat noin, jatkuva päivitys hoituisi vuosittain ilman erillistä viime hetken kauhistusta.
  • Jos työkalu olisi tämä ja kaikki kirjaisivat sidokset ja vaikutukset juoksevasti, ei tarvitsisi etsiskellä tietäjiä.
  • Jos tieto olisi avoimesti kaikkien käsillä, tilastot olisivat aina ajan tasalla ja löydettävissä.
Tässä on tuttu kaiku..?
Jep: olen aiemminkin kaivannut dokumentinhallintaa!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Yllätyksiä palvelurintamalla

Kotimatkalla pääsiäisen vietosta kuunneltiin nuorison kanssa luonnollisesti radiota. Voice soitti vielä meikäläisellekin täti-ihmiselle tunnistettavissa olevia helmiä (kuten Robbie Williams tai Madonna).

Monta oli mukavaa uuttakin laulajaa. Mitäs nyt blogiin asti?

Tuli siinä sitten biisi, joka sai jalan vippaamaan - hyvä kun on cruise niin kaasujalka voi vapaasti vippailla muzakin tahtiin. Seuraavaksi kuuluu tietenkin kysyä "No, kukas se tämä sitten on?"

Armas esikoinen siinä sitten kieltämään: "Ei hajuakaan".

Siihenhän ennen vanhaan jäätiin.

Muutama vuosi sitten, kun Google kävi rakkaaksi (kun se löysi perille jopa haiun omaisilla hakusana-aavistelmillamme), muistan keskustelleeni veljeni (vai oliko se jo tyttäreni.. min'en muista, m'oon vanaha!) kanssa, että voi kun voisi laulaa pätkän Kuukkeliin, niin se oitis vastaisi laulun ja laulajan nimellä.

No nyt se tapahtui!

Neiti kaivoi taskustaan nokiansa, osoitti sillä kaiutinta ja sanoi muutaman sekunnin päästä laulajan nimen.

TÄH? kysyi 60-luvulla syntynyt äiti. Shazam oli tässä valmiina, se kai nappaa siitä klipin ja lähettää sen johonkin verrattavaksi ja sieltä tulee vastaus valmiina.

Huikeaa! Mitä verottajalla on tästä opittavaa? Meiltä ei etsitä lauluja, vaan mitä?

torstai 21. huhtikuuta 2011

Yli puolet kansasta aikoo verkkoon, lupaa lukijakysely

Tietoviikko kysyi nettilukijoiltaan pääsiäisen alla veroilmoituksesta. Tulos on hätkähdyttävä. Yli puolet vastaajilsta aikoo korjata tietonsa netissä. Luonnollisesti lehden lukijakunta on nettiuskollisinta väestönosaa. Mutta silti!

Viime vuonna laariimme ropisi kaikkiaan 412 549 veroilmoitusta. Ilmoituksia korjattiin kaikkiaan n. 1,5 miljoonaa kpl (ja siis n. 3,5 miljoonaa kansalaista oli omaansa tyytyväisiä sellaisenaan).

Eiliseen 20.4. mennessä ilmoituksia on netissä tehty 65 961 kpl. Jos saavuttaisimme kolmanneksen vuosittain veroilmoituksensa palauttavista eli tuon 500 000, meillä on matkaa vielä 434 039 ilmoitusta. Luuletko että saamme ne?

Jos veroilmoitus voittaa mämminsyönnin:
Veroilmoitus verkossa -palvelu
Vero-ohjeita asiakohtaisesti: Veroilmoitusohjeet

Hyvää pääsiäisen aikaa!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kolmen blogin loukussa?

Dagen efter (Veronleimaus) käynnisti vihdoin myös Aamulehden blogin.

Aamulehden Kerho oli tuttu viime vuodelta; ja kun viimekeväinen kirjoittajatiimi hajosi, lupasin hoitaa esitäytetyn kampanjointia siellä. Oli vain kova juttu astua esiin kovasti pidetyn tiimin tilalle.

Toinen pähkinä purtavaksi oli vaalikevät. Yhteisö puhui vaaleista - astu nyt siinä sitten verottajana sisään vaalivipinään. Aika tarjosi pakotien: arjen tulipalot varastivat työpäivinä kaiken huomioni, ja yks kaks vaalit olivatkin takana. Nyt kai voidaan alkaa puhua jostain muusta?

En tiedä, kuinka onnistuneesti entrée nyt tuli tehtyä. Kukaan ei toivottanut vampyyriä tällä kertaa tervetulleeksi.

Siihen asti, ehkä täst'edeskin ainainen kumppani on huono omatunto (miksi ei ole jo valmista?) ja epävarmuus (mitä jos jollakin vaaliteemalla teilataan verottaja) ja vauhtia sata (miten ehdin tämän, tuon ja sen)..

Sosiaalisen median opetus: yksin ei voi hoitaa sekä perusviestintää että sosiaalisen median (uusia) aluevaltauksia. On saatava taakan jakajia.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kuka olisi uskonut?

Tänään Veronleimaus näki päivänvalon. Illalla - auringon jo painuttua mailleen - silmäni osuivat kalenteriin: on kulunut kaksi vuotta siitä, kun tämä blogi syntyi.

Kuka olisi uskonut, pääsiäisenä kaksi vuotta sitten!

Siitä kai ideoinnissa onkin kyse: rohkeudesta kokeilla, luvasta epäonnistua - uskalluksesta sanoa: "Tein virhearvioinnin, ei tämä toimikaan".

Mutta entä jos ei usko, pitääkö kieltää toisiakin kokeilemasta? Viisautta on olla varovainen, mutta mitkä ovat ne kriteerit, joilla ammutaan alas, ja ne joita puhalletaan eteen päin? Missä on kipukynnys, jota ei saa ylittää?

Siksikö Piilaakso on pullollaan yrittäjiä (jotka eivät pelkää konkurssia) - Suomi väärällään virkamiehiä? Milloin me rohkaistumme?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Voiko itsepalvelussa olla persoonaa?

Olemme saaneet kuluneella viikolla valtavasti kiitosta palveluistamme ja tavastamme järjestää verotus. Kun kasataan yhteen intohimoisia asiansa osaajia, luvassa on tulosta, ja se huomataan.

Työnantajakuvamme otti viime tutkimuksessa aimo loikan. Nousua arvioidessamme huomasimme, että trendi kulkee käsi kädessä julkaisemiemme ePalvelujen kanssa.

Arjen apua ainakin arvostetaan.

Mutta jos palvelua "välittävä" persoona luo palvelun hyvyyden, mistä aineksista itsepalvelun hyvyys syntyy? Mikä on itsepalvelun persoona?

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Paras palvelu luodaan persoonalla

Eija Mäkirintalan mainio teos "Luova ote huippusuoritukseen" kuvaa huippusuoritusta kolmiona. Kolmion kulmina ovat tehtävä, tilanne - ja persoona.

Persoona meissä innostuu tehtävästä, syttyy vuorovaikutuksessa koska arvostaa kuulijoitaan. Näkee vaivaa ja kilvoittelee edellisten tulostensa kanssa. Onnistuu, saa palautetta ja palvelee entistäkin paremmin. Sellainen persoona on työnantajalleen kullan arvoinen.

Meillä viranomaisen tehtävää suorittavilla on yksi historiallinen taakka. Viranomaisen kun pitäisi olla hajuton ja mauton. Anna siinä sitten hyvää palvelua!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Muista matkakulut veroilmoitukselle!

Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut ovat monilla vuodesta toiseen samat. Matkakulut puuttuvat veroilmoitukselta silloinkin, kun ne jo olivat viime vuoden verokortilla. Ne pitää siis ilmoittaa veroilmoituksella, muuten vähennys jää saamatta.

Vaiva kannattaa, jos kulut ylittävät 600 euron omavastuun. Keräsimme sinulle matkakuluista infopaketin.

Viimeistenkin veroilmoitusten pitäisi olla esitäytettynä perillä 27.4.2011. Palautuspäivät ovat tänä vuonna joko 10. tai 17.5.2011.
Korjaukset teet näppärästi verkossa omilla pankkitunnuksilla (palvelu on avoinna viimeiseen jättöpäivään asti).

Veroilmoitusohjeet-sivuilta löydät kootusti avun ilmoittamiseen.
Mistä sinä haluaisit lukea, lisää tai selkokielisempiä ohjeita? Kommentoi!

**Postaus päivitetty vuoden 2012 tietoihin 5.5.2012**
***Postauksen linkit korjattu jälleen 2.9.2013***

torstai 7. huhtikuuta 2011

Tarkista esitäytetty veroilmoitus!

On taas aika avata verottajan kuori, tarkastaa että tiedot ovat oikein ja -

3,5 miljoonalla meistä homma jääkin siihen: kaikki oli taas kerran paikoillaan.

1,5 miljoonalla on kuitenkin jotain täydennettävää.

Vero.fi-sivuilta löydät kootusti avun ilmoittamiseen. Korjaukset teet näppärästi verkossa omilla pankkitunnuksilla.

Viimeistenkin veroilmoitusten pitäisi olla esitäytettynä perillä huhtikuun lopussa. Palautuspäivät ovat tänä vuonna
joko 8. tai 15.5.2012.

**Postaus päivitetty vuoden 2012 tietoihin 10.4.2012**

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Ulkoministeriö ja Kela näyttävät some-mallia

"Kevät keikkuen tulevi".
Kevät on kiivasta ______________ -aikaa.

Viime viikolla kevään täytti sosiaalinen media, tuttavallisemmin some vaan.

YLE järjesti teemaillan, jonka tuloksista myös Hesari uutisoi seuraavana päivänä. Linkit Twitter-virtaan päivittävät tietosi keskusteluista edelleen.

UM julkisti erinomaisen some-ohjeen ja avasi oman Facebook-sivun. Kelahan vakinaisti Suomi24:lla debytoineen Kela-Kerttunsa jo tammikuussa Facebookiin ja sai ansioistaan kunniamaininnan yhteiskunnallisesta viestinnästä.

Muuten mennyt vuosi, laskettuna viime keväästä, ei ole viestinnän mielessä kai kamalasti muuttanut maailmaa.

Vaalit vaihtanevat taas kerran tietoyhteiskunta-kärjen, jolla Suomea pynnätään edistyksen kelkkaan. - Siksikö Verttikin on vaiti? Täksi suveksi SADe-ohjelman pitäisi jo saada ilmaa siipiensä alle, kukaties ensimmäiset poikasensakin kuoriutumaan.

Yhteiskunnassa kaikki hyvin.
Veroilmoitukset tulevat taas esitäytettynä.
Verottaja jatkaa viimevuotista some-neuvontaa. Lisää viikolla =)

ShareThis

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...