maanantai 31. elokuuta 2009

Kaikki liittyy kaikkeen

Sunnuntai-iltana, juuri hieman ennen uneen vaipumista, kun mielen hiljakseen seestyvästä maisemasta saattaa välähtää vielä muutama kirkas helmi, huomasin ihmetteleväni tämän ajan asiantuntijuutta, tukitoimintojen suhdetta itse ytimeen - renessanssi-ihmisyyttä.

Jos olet asiantuntija, et saa asiantuntemustasi kaupaksi ellet ole samalla ja/tai ensin luontainen viestijä, hallitse viestinnän välineitä (ole enemmän tai vähemmän ICT-guru) mutta myös pedagogiikan perusteet on taidettava.

Tänään Alasillan Anjan uusimman kirjan julkistamistilaisuudessa nostettiin esille kirjan parhaita paloja. Juuri samoja asioita, joiden parissa vietin kollegojeni kanssa päivän. Anjan sanoin:
Meilissä kaikki kietoutuu kaikkeen:
  • brändi palvelun laatuun
  • palvelun laatu tehokkuuteen
  • tehokkuus työilmapiiriin
  • työilmapiiri työssä jaksamiseen
Meili meitä pyörittää sisältää myös muutaman makoisan vinkin tuon ICT-asiantuntijuuden kasvattamiseksi. Tuskin maltan odottaa - mutta ensin synapsihuoltoon: on raivattava tilaa uudelle ja kiinnitettävä entiset.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kehtaatko sanoa "Minä sen tein"? Kertomus suomalaisen työn laadusta

Meillä on vielä yksi suomalainen pyöräfirma, luki mieheni viereisestä nojatuolista. Missäs olet -kysymykseeni hän vastasi "Helkaman sivuilla".

Hetkeä aiemmin olimme hakeneet autoni toista kertaa ilmastointirempasta. Ja huutaneet auton luovuttaneelle työnjohtajalle "Ei toimi!" - ja varanneet saman tien kolmannen huoltoajan.

Minähän en olisi osannut kuulostella kompressoria ja tunnustella lähtevien putkien lämpötilaa. Minä vain jupisin, että ei tämä nyt eroa mitenkään, onko "A/C" päällä vai ei.

Määräaikaishuoltopakettiin ei näet kuulunut korjaus, vaan siellä hoidettiin oire (kun kerroin että ilmastointi ei toimi). Kun kojeesta puuttui 600 grammaa ilmastointimömmöä, se lisättiin sinne (kun se kerran puuttui), mutta syy, miksi se aine puuttui, ei kuulunut tähän huoltoon. "Tilatkaa sitten uusi aika, jos tämä ei tullut tällä kuntoon"?!

Konepellin alla paljastui myös paikoiltaan unohdettu kiinnnitysmutteri.. Mitä jos tähän tarvitaan joskus jarruremontti??! Tämäkö nyt on sitä suomalaista laatutyötä?
"Kun pyörät kantavat omaa nimeä, haluaa niiden olevan hyviä"
luki uutta pyörää etsivä ilmastointiasiantuntijani. Laatua lupaavat sanat sanoi yrittäjäsuvun neljännen polven edustaja Satu Helkama.

Samoin opetti oma äitini aikanaan minua: "Mitä teetkin, tee se niin, että kehtaat sanoa 'Minä sen tein'."

Vanha periaate, mutta saataisiinko sillä Suomi nousuun?

tiistai 25. elokuuta 2009

Veroilmoitus verkossa ePractice-finaaliin!

Ilmoitin juuri lomien alla Veroilmoitus verkossa -palvelumme European eGovernment Awards 2009 -kisaan. Vaikutimme 259 osallistujan joukosta juryn niin, että olemme 52 palvelun kanssa finaalissa.

Lopullinen kisa käydään 19.-20.11.2009 Malmössä pidettävässä 5th Ministerial eGovernment Conferencessa. Peukut pystyyn!

Verottajan palveluilla vauhtia muillekin

Helsinki puolestaan on kahden joukossa kisaamassa pääsystä vuoden 2012 muotoilupääkaupungiksi. Hakemuksessa mukana ovat myös Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti. Verottajan ePalvelut nähtiin osana tietoyhteiskuntakehitystä, rakentamassa tavoiteltua "design-yhteiskuntaa". Tämäkin kisa ratkeaa marraskuussa.

Yhteistyöllä osista saa enemmän kuin niiden summan

Kauppiksen laskentatoimen ope varoitti aina osaoptimoinnin vaaroista, ja kyllä kai juuri se on tämänkin taantuman suurin peikko. Tulosohjaus julkishallinnossa kun ei ole maailman helpoin juttu.

Leikkausluvut ovat jo joltisenkin hurjia tuottavuusohjelman piiskaamassa julkishallinnossa. Mutta jos emme löydä sitä askelta, jonka seurauksena 1+1 = ainakin 6, tuottavuutemme voikin olla kuin hölmöläiset peitonpaikkuussa.

Tuotekehityksellä tehoa toimintaan

Ja tämä liittyy markkinointiin..? Siten, että jos tuote on kohderyhmälleen kelvoton, mikään määrä markkinointia ei saa sitä kaupaksi.

Siksi markkinoinnin on varmistettava, että asiakastieto (ja palaute) saapuu oikeaan paikkaan ja huomioidaan tuotekehityksessä. Applelle ja Nokialle tämä on itsestäänselvyys, elinehto, mutta mitenhän on meillä julkishallinnossa..?

"Me emme myy mitään, meillä ei ole kilpailijoita, eihän meille ole vaihtoehtoa, me olemme pakkokumppani..diibadaaba.." Väitän toisin! Olemassaolostamme aiheutuu kustannuksia, joiden minimointiin olemme sitoutuneet. Tehokkuutemme ja tuloksemme riippuu siis täysin siitä, miten onnistumme tehtävässämme - tiedonkeruussa.

Kerätään kerran,
käytetään moneen kertaan!


Julkishallinnon kehittämisessä digitalisointi on merkittävin kynnys. Varsinkin yritysasiakkaillamme on esim. verottajan odottamat tiedot usein jo valmiiksi bitteinä. Mutta samaa tietoa kyselee usein joku muukin, samaan aikaan tai myöhemmin.

Tilinpäätöstiedot ovat veroilmoituksen liite, mutta samat tiedot on osakeyhtiölain mukaan annettava myös kaupparekisteriin. Yrityksen tietoja kyselee myös Tilastokeskus, ja tietenkin tilinpidon arvonlisäverotiedot kiinnostavat EU:ta. Raportoitavaa kertyy yhteensä uskomattomia määriä. Mikä neuvoksi?

OECD: Standard Business Reporting..

Samaan aikaan ympäri maapalloa nousevat samat ongelmat ja löydetään tekniikan suomat mahdollisuudet. OECD tuo yhteen edelläkävijöiden löydökset muidenkin hyödynnettäviksi. Sen Standard Business Reporting (SBR) lähtee tietosisältöjen harmonisoinnista, päällekkäisyyksien karsinnasta ja standardoinnista.
The Australian SBR programme has 12 government agencies in scope and covers the reporting elements of 95 forms, predominantly financial based. The 20 already harmonised forms represent the collection of 2,694 data items, now reduced to 1,094 unique data items – a reduction of 1,600. -p.13, Guidance Note Standard Business Reporting, OECD
-Kustannustehokasta, vai mitä!

..and made in Finland:
Fully Integrated Accounting


Suomessa julkishallinnon keskeisimmät tiedontarvitsijat koottiin yhteen niputtamaan ja analysoimaan tiedontarpeitaan. Projekti on osa Real-Time Economy (RTE) -ohjelmaa, ja lopputuloksena haetaan parempaa palvelua eli kevyempää hallinnollista taakkaa à la Standard Business Reporting.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kadonneen langanpään metsästystä

Sateen suhistessa - pitkästä aikaa! - lomalta palaileva kansa ruuhkauttaa kaupunkeihin johtavia teitä. Toimistoissa iloinen puheensorina saattelee palaajat jälleen ajan tasalle raukeiden kesäviikkojen toimistotapahtumista.

Hyvä loma onkin katkaissut lähimuistin käsivarren niin, että ennen kesää luodut "Jatka tästä" -listat tulevat tosi tarpeeseen, jotta kaikki langanpäät taas saa kiinni.

Viimeinen älyllisempi postaukseni käsitteli kutkuttavasti samaa kuin rapakon takana on kirjailtu asiakaskeskeisestä suunnittelusta.

Verottaja on jo pitkään harjoittanut tuota "asiakas keskiössä" -ajattelua: keräämme kaiken voitavan tiedon sen lähteeltä ja kertaalleen, ja kansalainen sitten vain tarkistaa ja täydentää tiedot. Aivan oikein, puhun taas Veroilmoitus verkossa lippulaivastamme. Olemme siis vahvasti byrokratian keventämisen tiellä, ja kuusi kymmenestä käyttäjästä halusi antaa kiitosta palvelun käytöstä.

Totta on myös, että etenemisemme niiiiin kovin hidasta. Ykköstehtävämme yhteiskunnassa on edelleen verotulojen kerääminen. Kaiken hypenkin keskellä virkamiesten valinta on mieluummin vara kuin vahinko. Niinpä odottavan aika käy pitkäksi, kuten kuvailee kommentti toiseen postaukseen VM:n blogissa.

VM:n blogi kai kertoo siitä, että viestinnän saralla myös valtio on pääsemässä vauhtiin. VM lähti kesän kynnyksellä Sailaksen johdolla sosiaalisen median tielle. Nimittävät palstaa varovasti kolumniksi.. hyvä niinkin. Jänskä siis nähdä, miten me jäyhät virkamiehet vielä kirimmekään itsemme sosiaalisen median salamansukkelan pulssin rytmiin..